Page 64 - Sielunpeili 6/2021
P. 64

Valo ja hyväntahtoisuus asuvat kaikissa






          Kun tietoisuus on auki,
          voi kokea paitsi valoa
          ja hyväntahtoisuutta,
          myös kaiken olevan yhtä.
          Aistimuskyky vaihtelee,
          mutta antamalla tilaa ja
          rauhoittamalla elämää,
          voi harjoittaa tietoisuutta.


          Teksti: Terhi Niinimäki

                 un avaa tietoisuutensa, siihen tulee
                 valoa ja voimien virtauksia. Näin
                 kokee 1990-luvun alussa meditaation
                 aloittanut ja Valoihminen -kirjan
                 julkaissut Satu Virtanen.
         K –  Kun on avautunut tietynlaiseen
          olemisen tilaan, siihen voi tietoisesti yhdis-
          tyä. Tämä tila on osa valoa. Siihen liittyy
          myös hyväntahtoisuus, joka on tietoisuuden
          kykyä liikkua ja toimia ilman, että mieli
          määrittelee toimintaa, kertoo Virtanen.
             Hän kokee, että valo ja hyväntahtoisuus
          ilmenevät kaikissa ihmisissä.
             –  Olemme perimältämme samanlaisia,
          mutta osan tietoisuus on enemmän auki kuin
          toisten. Kirjani tarkoitus on avata sitä, että
          pohjimmiltaan olemme kaikki yhtä, Virta-
          nen kuvaa.
             Hän jatkaa, että sen oivaltaminen, että
          kaikki ovat yhtä, voi olla pelottavaa, kun
          kaikki onkin näkyvillä, eikä ole yksityistä.
          Kun asian sisäistää, maailma ja tietoisuus
          avartuvat. Virtaselle itselleen ei ole olemassa
          jaottelua minä ja muut, vaan kaikki on yh-
          teistä, jossa on eri ilmiöitä. Muihin ihmisiin   –  Mieli ja tietoisuus tarvitsevat myös har-  Avoimissa, laitteettomissa puolen tunnin
          hän viittaakin sanalla kanssaihmiset.   joittamista. Jokaisella on omantyyppiset, yhtä   valotilahetkissä kanssaihmiset keskittyvät
                                               hyvät tavat harjoittaa sitä, Virtanen toteaa.   valoon, joka lähtee virtaamaan ja synnyttää
             Tietoisuuden harjoittamista          Hän kertoo oman tietoisuutensa muut-  maapallolle tasapainoa. Tietoisuuspiireissä
                                               tuneen paitsi meditaation, myös joogan ja   toimitaan yhteistä tietoisuuskenttää tasapai-
          Toiset voivat olla syntyjään auki, mutta   erilaisten healing-menetelmien kautta.   nottaen.
          sulkeutua iän myötä. Toisille tietoisuuden   –  Harjoittamista pitäisi kuitenkin tehdä   Tilaisuuksissa ei painoteta negaatiota, eikä
          avautuminen voi tapahtua yhtäkkiä. Toisille   pyrkimättä tietoisuuden avautumiseen, Vir-  käsitellä ongelmia, vaan keskitytään siihen,
          se on harjoituksen tulos.            tanen huomauttaa.                     mitä halutaan vahvistaa.
             –  Mitä enemmän omaa mieltään saa rau-                                    –  Se voi lähteä yksilötasolta ja laajentua
          hoitettua, sen paremmin voi avautua.    Valohetkissä ollaan yhtä           maailman tasolle, Virtanen kuvaa.
             –  Usein ajatukset ja mieli ovat avautu-                                  Tällaisissa hetkissä Virtanen kuvaa itse
          misen edessä. Ajatellaan, että en voi, koska.   Satu Virtanen järjestää valohetkiä, joissa   tekevänsä sitä, mikä on hänelle itselleen
          Tai mieli on jäänyt kiinni siihen, millaisena   ollaan yhteisessä valotilassa.   luontaisinta.
          itseään pitää. Mieltä voi kuitenkin saada   –  Oma tietoisuuteni on silloin auki ja jo-
          avoimempaan tilaan eri keinoilla, Virta-  kaisen tietoisuus tulee osaksi yhteistä. Oma   Muiden ilmentäminen
          nen pohtii.                          tietoisuuteni voi näyttää kanssaihmisten tie-
             –  Kun arvostaa avoimuuden tilaa, suun-  toisuuden tilan. Voin tehdä valotilahavaintoja   Valo on meissä kaikissa, vaikka se puuttuisi
          tautuu valoon ja hyväntahtoisuuteen. Usein   ja esimerkiksi tuntea, jos jonkun sydän on   aistimuksena. Se on kuitenkin olemassaolon
          elämä  on  kuitenkin  niin  täynnä  arkisia   kiinni. Niissä tilanteissa voin ohjata, kohdis-  perustekijä. Näin Satu Virtanen kokee.
          asioita, kuten työtä, ettei ole sijaa vapaalle   tamatta sanoja suoraan kenellekään, tai sitten   Kirjassaan Virtanen kertoo suunnannäyt-
          tilalle. Tarvitaan rauhoittumista.   vain olla hiljaa, Virtanen kuvailee hetkiä.   täjistä. Hänen mielestään jokainen kanssaih-

                                                               64
   59   60   61   62   63   64   65   66   67   68   69