Page 63 - Sielunpeili 6/2021
P. 63
useita vaihtoehtoja, ja asiakkaalla voi olla
vaikeuksia päättää, minkä vaatekappaleen
hän valitsee.
Jos asiakas ei sillä hetkellä löydä mieleis-
tään vaatetta tai oikeaa kokoa, ei asia siihen
kaadu. Parviainen haluaa palvella asiakasta
hyvin ja rupeaa etsimään, mistä sopiva vaate
löytyisi.
– Voin jopa ottaa vaatteen omaan vali-
koimaani, jos se on tyyliltään klassinen ja
sille on kysyntää, ja pääsen näin stailaamaan
asiakasta haluamaansa asukokonaisuuteen.
Kaikkea ei tarvitse omistaa
Vuokra-aika on viikon, kaksi tai kolme viik-
koa. Viikkovuokrahinnat alkavat 55 eurosta.
Lisäksi voi liittyä kuukausijäseneksi, joka
maksaa joko 135 euroa tai 185 euroa riip-
puen siitä, miten paljon vaatteita sisältyy
vuokrausvalikoimaan. Hinnat sisältävät
vaatteiden huollon.
– Suuremmalla kuukausivuokralla voi
vuokrata asukokonaisuuksia ja käydä rajat-
tomasti vaihtamassa asuja niin monta kertaa
kuukaudessa kuin haluaa, vaikka joka päivä.
Valikoiman helmi ei sisälly tähän sopimuk-
seen, Parviainen sanoo.
Hänen mukaansa vaatevuokrauksen kan- hyvälaatuista vaatteista, joiden materiaalit – Vuokraukseen lähtevät ensin mukaan
tava ajatus on, että kaikkea tarvitse ei omis- kestävät käyttöä ja monta vuokrauskertaa, edelläkävijät eri ikäluokissa. Muut seuraavat
taa, ei vaatteitakaan. Silloin vaatteita ei tule kun huollan ne hyvin jokaisen asiakkaan perässä, kun oivaltavat, miten kätevästä ja
myöskään hankittua komeroihin seisomaan. jälkeen, Parviainen painottaa. samalla ekologisesta tavasta pukeutua tyy-
– Jos tarvitsee mekon kerran vuodessa Vaatteiden vuokraus on tulevaisuuden likkäästi on kyse. Enää ei kysytä, mistä on
juhlaan, ei ole mitään järkeä ostaa yhtä ti- trendi monien alan konsulttienkin mukaan. upean vaatteen ostanut, vaan mistä sen on
laisuutta varten monen sadan euron mekkoa. Tämä on tullut ilmi, kun Parviainen on kes- vuokrannut, Eila Parviainen visioi. n
Kannattaa nimenomaan vuokrata vaate ja kustellut aiheesta heidän kanssaan.
kerätä omaan komeroonsa vain sellaisia
vaatteita, joita käyttää päivittäin, korostaa
Parviainen.
EilanHenkarista voi vuokrata vaatteita
mihin tilaisuuteen hyvänsä: arkeen, juhlaan,
työ– tai bisnesvaatteeksi. Kuka? Kuva: Tuomo Manninen
– Vuokravaate on helppo ja edullinen
tapa saada laatua ja naisten usein kaipaa-
maa vaihtelua pukeutumiseensa. Eikä käy Eila Parviainen
niin, että kun on ostanut uuden mekon, se
enää tunnukaan ihanalta tai ihmeelliseltä,
eikä sitä tule käytettyä, ja se unohtuu kaapin ! 57-vuotias.
uumeniin. ! Syntynyt Maaningalla
Pohjois-Savossa.
Tulevaisuuden trendi ! Asuu
Kruunuvuorenrannassa
Parviaisen mielestä etenkään silloin, kun Helsingissä.
halvalla saa, ei pidä ostaa. Siitä ei synny kuin ! Perheessä kaksi aikuista
jätettä ja jätteestä syntyy ongelmia. poikaa.
– Halpatuontivaatteet ovat iso ongelma ! Päätyö
maailmanlaajuisesti. Niiden tuotanto-olo- valtionhallinnossa.
suhteet ovat ongelmallisia, ja ne aiheuttavat Vaatevuokrausyrittäjä
ilmasto-ongelmia ja usein tuotannossa käy- EilanHenkari,
tetään kyseenalaista työvoimaa. eilanhenkari.fi
Parviainen uskoo, että vuokraus kulutta- ! Harrastaa ulkoilua
misen muotona tulee ylipäätään yleistymään. meren rannalla ja
– Vaatevuokraus on varma keino löytää kuntosaliharjoittelua.
kulloiseenkin tarpeeseen ja tilanteeseen so- ! Elämän motto: Aina
piva ja mieleinen vaatekerta edullisesti ja pitää yrittää, vaikka
ilman kaupoissa juoksemisen vaivaa. epäilijöitä riittäisi.
EilanHenkarissa on tarjolla iso vaate-
kaapillinen myös viimeisintä huutoa olevia
vaatteita, joista asiakas voi valita. – Laadukas pukeutuminen sopii kaikenikäisten ja -kokoisten kukkaroille, kun vaatteet
– Kyse ei kuitenkaan ole pikamuodista, vuokraa, vinkkaa EilanHenkari-vaatevuokraamon perustaja Eila Parviainen yllään MIAM:in
vaan kestävästä muodista sekä klassisista ja valkoinen jakku ja silkkipaitapusero, joka on Anne-Mari Pahkalan käsialaa.
63